Lippa lentää, mutta saalista ei tule - Miten parantaa saaliin saannin todennäköisyyksiä Lapin vaelluksella

Monesti varsinkin satunnaisesti virveliä heiluttelevat luottavat siihen, että silloin kun jaksetaan se virveli kaivaa esiin, niin kunhan nyt heitetään jotakin viehettä satunnaiseen ilmansuuntaan rannalta, niin kalaa tulee, mikäli se viehe vaan ui vedessä. Varsinkin kun kerran Lappiin asti lähdettiin.

Joskus toki voi sattumankaupalla hyvä tuuri käydä näinkin, mutta näin hyvin pitkälti kalastuksen ympärille vaellusreissuni suunnittelevana ajattelin jakaa joitakin neuvoja ja vinkkejä sen suhteen, miten optimoida kalansaantia erämaavaelluksella.

Satunnaisempikin kalastaja voi parantaa mahdollisuuksia jalokala-ateriaan reissulla, kun pistää hieman enemmän ajatusta tekemiseensä, joten silmät tarkkana ja puhdistakaa ne korvantaustat, jotta sinne korvan taa mahtuu muutamia vinkkejä tulevia reissuja varten!

Huomionarvoista toki on, että tämä blogipostaus ei suinkaan sisällä kaikkia mahdollisia tapoja ja keinoja sen saannin parantamiseksi, mutta näillä pääsee jo hyvään alkuun. Varusteisiin en tässä kirjoituksessa ota kantaa. Jo ihan aiheen laajuuden vuoksi se lienee ennemmin oman blogipostauksensa arvoinen Joskus™.

Suunnittelu kartan ääressä

Kuten onnistuneen vaellusreissunkin suhteen, niin kalastuksenkin suhteen homma starttaa jo kotipäätteen äärellä, netissä karttasovellusten parissa ja vähintään kuukausia ennen varsinaista koitosta.

Eikö muutama päivä tai viikko ennen reissua sitten muka riitä? No, hyvällä tuurilla voi riittääkin. Mikäli tosiaan haluaa parantaa todennäköisyyksiä tartuttaa reissulla siiman päähän eväkkäitä, niin kannattaa nähdä enemmän vaivaa. Varsinkin jos alue ei ole ennalta - etenkään kalastuksellisesti - tuttua, niin kannattaa panostaa pidemmän aikaa siihen, että tutkii halutulta alueelta sellaisia vesiä, joissa pitäisi olla sen lajin kalaa, jota tahtoo kalastamaan.

Mitä intensiivisemmin ja pidempään jaksaa tehdä taustatutkimusta, niin sitä paremmat ovat lähtökohdat. Hyvin usein itsellenikin käy niin, että ensimmäisenä suunniteltu reitti vaihtuu, kun pidemmän suunnittelun päälle huomaa, että aiemmin potentiaaliseksi kalapaikaksi oletettu vesistö ei olekaan enää nykyään vaivan arvoinen tai jonkin matkan päästä löytyy huomattavasti parempi vaihtoehto. Monesti suunniteltu reitti vaihtuu aivan toiselle puolen kyseistä erämaa-aluetta tai jopa aivan kokonaan toiselle erämaa-alueelle.

Ensinnäkin kannattaa hyödyntää netissä käytyjä keskusteluja, blogeja ja videotallenteita muiden kalastajien kokemuksista kyseiseltä seudulta.

Voit löytää kuvia taimenista, harjuksista ja rauduista, joiden saantipaikkaa ei välttämättä suoraan kerrota, mutta pystyt päättelemään suurpiirteisen alueen, jonka sisällä se saantipaikka sijaitsee, kun seuraat tekstiä ennen ja jälkeen kyseisen kuvan.

Vinkkejä kalan saantipaikasta voi saada myös itse kuvasta, kun katsoo sen kalan ja sitä pitelevän henkilön ohi sinne taustalle. Maastosta ja vesistön rantaviivasta voi monesti löytää niin varmoja vinkkejä, että lopulta voi olla varma siitä, että on löytänyt juuri sen kuvan paikan. Sama tietenkin pätee myös videotallenteisiin.

Yksi tapa etsiä kartalta potentiaalisia paikkoja on esimerkiksi katsoa, josko alueella sijaitsee jokin kalliimman puoleisen erillisluvan vaativa joki, kuten vaikkapa Näätämö tai Vetsijoki. Mikäli ei halua laittaa suuria summia rahaa näillä kalastukseen ja haluaa pysyä erämaan rauhassa, niin kannattaa katsella kartalta tällaisten isompien jokien sivuhaaroja ja seurata minne ne johtavat. Luonnollisestikaan kalat eivät pysy yhdellä lupa-alueella vain siksi, että se on kalliimpaa lupa-aluetta, vaan ne liikkuvat myös joen sivuhaaroissa. Sieltä löytynee varsin potentiaalista paikkaa vavan vispaamiselle.

Ilmakuvaa eräästä potentiaalisesta koskipätkästä

Erittäin tärkeää on myös hyödyntää karttasovelluksen ilmakuvia ja tarkastella niitä valittuja kalastusvesiä tällä tavoin. Etenkin jos niihin on päädytty omin päin, ilman varmuutta niiden kalastosta. Ilmakuvista saa kaikenlaista informaatiota, kuten esimerkiksi sen, että onko järvi liian matala, missä menee matalan ja syvän raja, sekä missä päin järveä sen matalan ja syvän voi tavoittaa parhaiten.

Liian matalat järvet kannattaa unohtaa, sillä niistä ei mittakalaa juuri löydy. Toisinaan järvet voivat olla niin matalia, että kesällä veden lämpötila niissä nousee liian korkeaksi ja silloin siellä ei juuri mikään viihdy.

Kartalta löytyy myös tieto siitä, että miten helposti tai vaikeasti rannat ovat kalastettavissa. Monien jokien ja järvien rannat ovat niin märkää suota, että ne vaativat alakroppaan sen mukaiset varusteet tai joskus jopa estävät rannalle pääsyn täysin varusteistakin huolimatta. Vastarannalla tilanne voi olla aivan toinen ja siksi tämäkin asia pitäisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jolloin voidaan esimerkiksi ylittää joki jo kilometrejä aiemmin, jotta päästään sinne vastarannalle sellaisesta kohtaa, että sinne pääsee kahlaten.

Leiripaikan valinta

Huolella ja ajatuksella valikoitu leiripaikka voi parantaa kalansaantia huomattavasti. Leiri on hyvä pystyttää potentiaalisen kalapaikan välittömään läheisyyteen. Siis siten, että jos kyseessä on vaikkapa järvi tai joen lompolo, niin teltalta tulisi olla erittäin hyvä näkyvyys veteen, jotta sieltä voi tarkastella vedenpintaa. Usein raudun ja taimenen kanssa täytyy odottaa juuri sitä oikeaa hetkeä, kun niillä alkaa ruokailu. Silloin vedenpinnalle ilmestyy renkaita, eli tuikkeja, kun kalat alkavat nappaamaan pinnalta hyönteisiä ravinnokseen.

Pahimmillaan tämä voi kestää vain joitakin minuutteja, joten vavat on oltava tässä vaiheessa jo valmiina odottamassa tätä hetkeä, jolloin sen voi vain napata käteen ja kiirehtiä rannalle. Sanomattakin lienee selvää, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että älä silti juokse sinne rannalle tai muutenkaan pidä mekkalaa, vaikka kalojen syönnin aiheuttama kutkutus antaakin syytä ilakointiin.

Leiripaikka rautujärven rannalla korkeammalla tunturissa

Jos pidät leiriä useamman yön samassa paikassa, niin voit välillä kävellä leiristä useammankin kilometrin päähän tarkastamaan jonkin toisen järven tai joen ja kun palaat sieltä leiriin istuskelemaan nuotiolle tai ruokaa laittamaan, niin kannattaa vähän väliä suunnistaa katse sen lähivesistön suuntaan ja tarkkailla vedenpintaa, jolloin voit hyödyntää sen pienen aikaikkunan, kun kalat tulevat parvina ruokailemaan ja näet paljailla silmillä missä ne ovat.

Ja jotta päästään heittelemään niitä kaikista potentiaalisimpia vesistöjä kunnolla, niin niiden rantaan leiriytymiseen on hyvä varata 2-3 yötä aikaa. Yksi yö per kohde menee hosumiseksi, eikä näin ehdi panostaa kalastukseen juuri lainkaan. Itse jätän vain aivan vähiten kiinnostavimpien vesistöjen kohdalle yhden yön leiripaikat ja suurin osa sitten 2-3 yön leiripaikkoja. Yhden yön leiripaikat luonnollisestikin sijaitsevat reissun aivan alkupäässä, sekä loppupäässä, mikäli patikoidaan samaa reittiä myös paluumatkalla. Parhaimmat kalapaikat kun eivät kovin lähellä autoteitä ole.

Kun on ensin kävellyt 25 kilon rinkka selässä toistakymmentä kilometriä tuntureita ja soita, niin sen jälkeen ei ihan hirveästi riitä aika tai puhtikaan kalastukseen, joten panosta välipäiviin patikoinnista, jotta voit panostaa siihen oleelliseen!

Tärkeimmät heittopaikat

Summissa vieheen heittäminen veteen on vähän kuin ammuskelisi sorsametsällä satunnaisiin suuntiin haulikolla ja toivoisi, että joku kerta sattuu lentämään ohi sorsa juuri oikealla hetkellä.

Järvillä kannattaa heitellä matalan ja syvän rajaa, josta useimmat tärpit tuntuvat tulevan. Nämä pitääkin olla jo ennalta tiedossa, kuten ylempänä mainitsin. Joskus syvän ja matalan rajan voi havaita rannalta käsinkin, mutta siihen en luottaisi niin paljoa, että jättäisin tutkimatta asiaa etukäteen.

Koskipätkää Ylä-Lapissa

Kaikki isommat kivet, jotka jäävät osittain tai kokonaan pinnan alle, ovat hyviä suojapaikkoja kalalle lepäämiseen tai saaliin väijymiseen, joten niiden vierustat kannattaa heitellä huolellisesti. Näitä ei kartalta etsitä, vaan nämä nähdään rannalta käsin ja tartutaan sitten toimeen.

Samaan tapaan toimitaan kaiken muunkin suojaksi kelpaavan kanssa. Lompoloon kaatunut koivunrunko tai vain sen ylle, matalalle taipunut oksisto tarjoaa suojapaikan kaloille ja sen vierustat kannattaa ehdottomasti heitellä. Lompolot ylipäätään kannattaa myös aina tarkistaa. Lompolo on siis järvimäinen tai lampimainen suvanto joen varrella. Syvässä montussa hiljempaa virtaava vesi voi monesti yllättää isollakin taimenella.

Kovempaa virtaavassa vedessä (lue: koskessa) pinnan yläpuolelle ulottuvat, isot kivet ovat herkullisia heittopaikkoja. Alaspäin virratessaan kivi tappaa virran liikkeen siten, että kiven taakse alavirran puolelle jää suunnilleen kiven levyinen pieni alue, jossa veden pinta ei juurikaan liiku. Näitä kutsutaan peileiksi ja erityisesti koskikalastuksessa nämä paikat ovat niitä, missä isommat kalat väijyvät pienempiä kaloja ja/tai pysähtyvät siihen hetkeksi lepäämään, ennen kuin jatkavat taas matkaansa ylävirtaan.

Huomionarvoista myös on, että kun olet heitellyt niitä peilejä läpi, niin palaa niille uudelleen ja kokeile vielä. Välillä käy niin, että sillä aikaa sinne onkin ilmestynyt harjus tai taimen saalista kyttäämään tai hetkeksi lepäämään.

Sitä kohtaa, mistä koski alkaa yläjuoksulla, kutsutaan niskaksi. Kun koski päättyy, virran voima heikkenee ja siitä vesi lipuu hiljaa virtaavaan veteen, kunnes kosken virran vaikutusta vedenpinnassa ei enää näe. Tätä kutsutaan kosken loppuliu'uksi. Niska ja loppuliuku ovat peilien lisäksi ehdottomasti parhaat paikat saada kala koskikalastuksessa.

Asenne

Monesti suurimpia esteitä kalansaannin tiellä voi olla asenne. Muutama heitto ja luovutus ei riitä. 3-8 tuntia päivässä aktiivista kalastusta alkaa olemaan kohdillaan. Ei tietenkään käy kiistäminen, että se luovutus tulee nopeammin vastaan sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole hallussa syvempää kokemusta tällaisesta kalastuksesta. Ensimmäisen kerran kun itse menin lujaa pauhaavan kosken rantaan vapa kädessä, oli aika toivoton olo ja päässä pyöri vain ajatus, että "tuonneko jonnekin muka pitäisi heitellä?" ja sinne pauhaavaan koskeen vieheen heittäminen tuntui täysin merkityksettömältä. Ymmärrys koskikalastuksesta oli niin vähäistä, että olin 110% varma, että siitä heittelystä ei saalista tule.

Sen reissun jälkeen lainasin kirjoja kirjastosta koskikalastukseen liittyen, sekä googletin asiasta vimmatusti. Pieni opiskelu auttoi kummasti ja nykyisin viihdyn koskella moninkertaisesti enemmän kuin muualla. Koen, että koskea pystyy lukemaan paremmin pelkästään silmin, kuin esim. järveä, saatika merta. Koskessa kaikki (no okei, jonkin verran koskesta riippuen) on sinun ja vieheesi ulottuvilla. Siis juuri ne paikat, minne kannattaa heittää. Järvellä periaatteessa samaan suoritukseen tarvitaan vene ja kaikuluotain - tai vähintäänkin jonkinlainen syvyyskarttasovellus.

Keskittynyt kalamies

Kun tietää mitä tekee, niin motivaatio tekemiseen on huomattavasti parempi ja sitä kautta tulee myös niitä onnistumisia, joiden myötä motivaatio paranee entisestään ja halu oppia vielä enemmän kasvaa kasvamistaan.

Mutta näilläkään tiedoilla ei voi välttyä siltä tosiasialta, että joskus ei vain mene asiat kuten haluaisi tai kuten kaiken järjen mukaan pitäisi mennä. Kuuden tunnin heittelyn päätteeksi tuloksena onkin muutama pohjaan jäänyt Bete Lotto ja rakot kantapäihin. Siitä ei kuitenkaan pidä vetää hernettä nenään, vaan palata leiriin nuotion äärelle istuksimaan ja nauttimaan olostaan erämaassa ja palata kalastuksen pariin taas seuraavana päivänä - tai miksei jopa jo illan tai yön aikana uudelleen, jos iltanuotiolla istuksiessa leirin lähijärven pinnan täyttääkin yhtäkkiä taimenien kymmenet tuikit!