Wednesday, January 31, 2018

Jäitä hattuun ja housuihin, kansanedustaja Kärnä!

Taneakin ****ttaa.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoitti vähän päälle viikko sitten blogissaan, että C&R-kalastus (Catch & Release, suom. Pyydä ja Päästä) tulisi uudessa eläinsuojelulaissa kieltää. Kärnä perustelee ehdotustaan kalojen hyvinvoinnin kannalta, koska katsoo kaloille aiheutuvan tarpeetonta kärsimystä siitä, että niitä pyydetään tarkoituksena vain vapauttaa ne uudelleen.

Voin jokseenkin ymmärtää Kärnän perspektiivin asiaan, sillä en itsekään varsinaisesti pidä ajatuksesta, että lähdetään kalaan aikomuksena vapauttaa jokainen saatu yksilö. Juurikin siis siitä syystä, että se aiheuttaa saaduille kaloille tarpeetonta stressiä ja terveysriskejä. Terveysriskit tosin ovat erittäin pieniä, sillä tätä kalastusmuotoa harrastavat käsittelevät kaloja erittäin varoen, käyttävät väkäsettömiä koukkuja ja kumihavaksella varustettuja haaveja, sekä pitävät itsensä ajantasalla kohtuullisen hyvin uuden tutkimustiedon suhteen aiheeseen liittyvissä asioissa. Vaikken varsinaisesti siis pidä tästä kalastusmenetelmästä tai suosittele sitä kenellekään, en lähtisi tätä menetelmää kuitenkaan kieltämään.

Tutkimustiedon lisäännyttyä ja kalastajille välityttyä, sekä kalastuvälineiden kehityttyä vapautettujen kalojen kuolleisuusprosentit huitelevat nyt jossakin 10-20% tienoilla hieman tutkimuksesta, kalastuskohteesta, vuodenajasta ja kalalajista riippuen. Luonnollisesti se 10-20% kuolleisuus on pienempi kuin 100% kuolleisuus, johon kansanedustaja Kärnä tuntuu tähtäävän.

En myöskään jaksa uskoa Kärnän motiivien vilpittömyyteen puhtaasti eläinten hyvinvoinnista huolestuneena. Ehdotuksen vilpittömyyttä vastaan puhuu se, että mikäli Kärnä olisi huolissaan kalojen ja kalakantojen hyvinvoinnista, sekä niiden arvokkaasta kohtelusta, niin hän ilman muuta olisi jo kauan sitten nostanut puheenaiheeksi verkkokalastuksen kieltämisen. Verkkokalastuksessa kala kuolee hitaan kuoleman, jonka lisäksi verkosta ei niin vain valikoida alamittaisia, suuryksilöitä tai kokonaan rauhoitettujakaan kalalajeja ja vapauteta niitä takaisin vesistöön elävänä, jatkamaan sukua ja vahvistamaan paikallista kantaa.

Kuten jo aiemminkin olen kirjoittanut, niin ihmiset usein sekoittavat käsitteet C&R ja valikoiva kalastus. Valikoivassa kalastuksessa pyritään ottamaan saaliskalat keskikoosta, kun alamittaiset ja suuryksilöt vapautetaan - nimenomaan kalakannan elinvoimaisuutta ajatellen. C&R-kalastuksessa taas vapautetaan poikkeuksetta kaikki saadut yksilöt.

C&R-kalastajia maassamme on aivan marginaalisen pieni joukko. Siitäkään lähtökohdasta en aivan ymmärrä Kärnän ehdotuksen mielekkyyttä, saati sen oleellisuutta.

Kiinnostaisi tietää, mitä kansanedustaja Kärnä ajattelee valikoivasta kalastuksesta. Pitäisikö kansanedustajan mielestä kaikki saadut suuryksilötkin papittaa ja täten heikentää kannan geenipoolia, joka haukien kohdalla voi johtaa esim. järven rehevöitymiseen?

Myöskin, monessa kalastuskohteessa jo nyt esim. taimenet tulee poikkeuksetta päästää takaisin, sillä kantaa koitetaan elvyttää ja ideaalitilanteessa lopettaa taimenistutukset vesistöön jatkossa täysin. Mietityttää siis myös, että pitäisikö tällainenkin Kärnän mielestä lopettaa ja suosia ennemmin niiden laitoskasvatettujen kalojen kuskaamista tankkiautolla jokivarteen kalastajien iloksi useita kertoja vuodessa.

Entä jos Kärnän toive kuitenkin toteutuisi? Mitkä olisivat mahdolliset tai todennäköiset seuraukset? 

Mikäli kaikki C&R-kalastusta ja valikoivaa kalastusta harjoittavat kalastajat alkaisivat papittaa jokaisen saamansa alamitan ylittävän kalan, voisimme sanoa jo ennestään heikoilla kantimilla pyristelevälle taimenkannallemme hyvästit. Sekö on parempi vaihtoehto kalojen vapauttamiselle?

Toinen vaihtoehto on, että osa kalastajista yksinkertaisesti lopettaisi kalastuksen ainakin Suomen rajojen sisällä, jolloin lupatulot hiipuisivat ainakin jonkin verran.

Todennäköisin vaihtoehto kuitenkin on, että kaloja vapautettaisiin edelleen samaan tapaan kuin nytkin, koska kuka olisi Kärnän ehdotuksen toteutumista jokivarsilla valvomassa? Mistä resurssit? Työttömät seisomaan jokivarsiin muutaman metrin välein sosiaaliavustuksiaan vastaan, kenties?

Kansanedustaja Kärnä kehoittaa kirjoituksessaan kaikkia ilmaisemaan mielipiteensä helmikuun loppuun mennessä täällä. Niin kehoitan minäkin. Kehoitan kaikkia ilmaisemaan huolensa Kärnän ehdotuksen järjettömyydestä ja taimenkantoja kuristusotteessaan pitävistä, moderniin maailmaan kuulumattomista, vanhoista padoista ja sähköyhtiöiden lain määräämän velvoitteen uupumisesta rakentaa tai rakennuttaa padoilleen toimivat kalatiet.