Thursday, August 31, 2017

Tammukoista ja taimenista

Facebookin retkeily- ja kalastusaiheisissa ryhmissä näkee tämän tuosta kuvilla varustettuja postauksia, miten ollaan kalastamassa tai jopa saatu "tammukkaa" eli purotaimenta.

Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen kalastusasetuksen mukaan purossa tai lammessa, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä, on alle 45 cm taimenen pyynti sallittua. Muilla alueilla sen alamitta on vähintään 50 cm tai sen pyynti on kielletty täysin.

Ja kun puhutaan purosta tai lammesta, joihin ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä, niin ne ovat melkoisen harvassa ne.

Wikipedian artikkelissa purotaimenesta sanotaan näin:

"Purotaimen eli forelli, tammukka tai tonko (Salmo trutta fario tai Salmo trutta m. fario) on lähteestä riippuen joko taimenen alalajiksi tai ekologiseksi muodoksi luokiteltu lohikala. Sekä puro-, järvi- että meritaimen ovat samaa lajia, ja vaelluskäyttäytymiseltään erilaiset taimenet lisääntyvät keskenään samoilla alueilla. Mikäli taimen ei lähde kaksi–kolmevuotiaana vaellukselle joen alapuolisiin järviin tai mereen, käytetään tällaisestä paikallisesta taimenesta toisinaan nimitystä purotaimen. Purotaimen ei lähde vaellukselle yleensä olemattomien vaellusmahdollisuuksien takia. Jotkut taimenet taas ilmeisesti saavat synnyinpurostaan riittävästi ravintoa eivätkä siksi suorita vaellusta vaan jäävät viettämään elämäänsä paikallisina taimenina. Joissain tapauksissa taimen, joka on suorittanut kerran merivaelluksen, saattaa jäädä kotipuroonsa odottamaan seuraavaa kutua eikä suoritakaan toista vaellusta. On myös mahdollista, että lisäännyttyään kerran taimen lähtee vaellukselle."

Alamittainen taimen siiman päässä

Oli sitten tammukoiden olemassaolosta omana lajinaan mitä mieltä tahansa, on kuitenkin olemassa syitä, joiden valossa näiden "tammukoiden" kalastus ei ole järkevää.

Ensinnäkin, voit miettiä hetken ihan rauhassa, että miten erotetaan alamittainen taimen ja "tammukka" toisistaan ulkonäön perusteella. Voin kertoa: ei mitenkään. Elinympäristökään ei kerro oikeastaan yhtään mitään. Yli 50 cm taimenia voi löytää todella pienistäkin puroista toisinaan, joten sieltä löytyy varmasti myös niiden jälkeläisiä. Pienestä purosta kalan saatuaan on toki keskiverto ongenheiluttajan helppo itsesuggestion voimalla todistella itselleen, että tämähän on "tammukka", eikä taimen ja näin on saatu oikeutus ottaa kala mukaan ja pannulle paistettavaksi.

Virhemarginaali tällaisessa kalastajien keskuudessa yksilötasolla tapahtuvan arvioinnin suorittamisessa tällaisessa kysymyksessä on järjettömän suuri. Ihminen on helposti itsekkyyteen taipuvainen, vaikkei edes välttämättä tiedostaen. Alitajunnan kautta tapahtuva itsesuggestio antaa helpolla kalastajalle itselleen valtuudet nostaa alamittainen taimen vedestä "tammukkana". Kalastaja saa saalista pannulle, kuvan Facebookkiin ja omatunto on puhdas.

Myöskään se, että joku paikallinen sanoo niiden olevan tammukoita ja niiden kalastamisen ihan ok, ei kerro mitään. He eivät sitä päätä, eivätkä ole lain yläpuolella. Ainoa mistä se kertoo, on paikallisen oma löyhä moraali ja vastuuttomuus paikallisten kalakantojen tulevaisuudesta.

Mikäli taimen olisi elinvoimainen laji maassamme, olisi purotaimenen pyynti varmasti hyväksyttyä edelleen.

Sen lisäksi, että koko lajin olemassaolo omana alalajinaan on äärimmäisen kiistanalainen asia, taimen on sukukypsä pienemmissä puroissakin vasta 2-4 vuotiaana ja suuremmissa 4-5 vuotiaina. Eli siis taimen (ei purotaimen) saattaa lähteä vasta 4-5 vuotiaana vaellukselle purostaan ja ei koollaan vielä tällöinkään leveile, saatika sitten 1-2 vuotiaana.

Alamittainen taimen pääsee takaisin kasvamaan

Voimme vain kuvitella millainen määrä alamittaisia taimenia vesistöjemme varsilla papitetaan edelleen joka vuosi ilman järkiperusteita ja täysin itsekkäistä lähtökohdista. Alamittaisia taimenia, jotka mahdollisesti lähtisivät seuraavana vuonna synnyinpurostaan pois ja kasvamaan pyyntikokoiseksi jalokalaksi.

Olkaa siis kunniallisia ja älkää alentuko itsenne huiputtamiseen uskottelemalla itsellenne, että te kykenette jollakin maagisella tavalla erottamaan alamittaisen taimenen purotaimenesta ja että tiedätte, että kyseinen yksilö ei vaikkapa parin vuoden päästä olisi lähdössä vaellukselle kasvamaan aikuisen kalan mittoihin. Se ei nimittäin osoita mitään muuta kuin ahneutta ja huonoa itsekuria.

Anekdoottina kerrottakoon vielä omakohtainen ja ehkä härskein "tammukan" kalastukseen liittyvä kohtaaminen yhdeltä vaellusreissulta. Tapasimme muutaman hengen porukan, joka oli tullut erämaahan vaellukselle ja kalastamaan. "Tammukkaa" olivat kuulemma nostaneet edellisen päivän leirijärveltä, koska kuulemma "aina muutamat ruokakalat voi ottaa". Kutsuivat myös "tammukoiksi" alamittaisia taimenia, joita riitti läheisellä järvellä, jolla kaikki tuona päivänä kalastimme. Mainittakoon, että tästä järvestä oli lyhyt matka hyvän kokoiseen jokeen, jonne nousee myös lohi. Tuo kyseinen joki laskee kaiken lisäksi Tenojokeen.

Näin heikko on ihmismieli, kun pitää selitellä itselleen parhain päin asioita, jotta voi nostaa ruokakalat alamittaisenakin, vaikka retkiruokaa varmasti rinkasta löytyy.

Nämä ovat niitä asioita, joita miettiessä toisinaan hävettää kuulua harrastajakuntaan nimeltä "kalastajat". Joskus asia ottaa pannuun vielä enemmän, jolloin hävettää kuulua eläinkunnan lajiin nimeltä "ihminen". Ainakin aikuisilta ihmisiltä odottaisi vastuullisempaa käytöstä, parempaa otetta omasta niskastaan ja edes hitusen selkärankaa.