Wednesday, May 31, 2017

Poikani, puhutaanpa vähän kakasta...

Monet tuttavani, jotka eivät harrasta erämaavaelluksia tai vaelluksia ylipäätään, usein kyselevät, että miten siellä luonnonhelmassa sitten hoidetaan nämä ihmiselle pakolliset tarpeet, jossa aiemmin syöty ravinto puristetaan ulos siitä pääasiallisesti nukkuvasta silmästä. Tämä puheenaihe ja sen eri toteutustavat ovat myös toisinaan puheena erämaissa liikkuvien keskuudessakin.

Tapojahan on toki monia - periaatteessa loputon määrä, koska jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin kai tässäkin on vain mielikuvitus rajana. En nyt kuitenkaan aio spekuloida tässä mitään erityistä fetisismiä, akrobatiaa vaativia tai viihdetaiteen erilaisia muotoja sisältäviä suoritustekniikoita, vaan ajattelin pysyä niissä tavanomaisemmissa ja tylsemmissä menetelmissä.

Monille luontoon ulostaminen tuntuu sen verran vieraalta, että riuku tuntuu ajatuksena mieluisimmalta ja tähän vaihtoehtoon useimmat varmasti helpoiten tarttuvatkin. Seuraava vaihtoehto on sellainen, että housut nilkkoihin, selkä puuta vasten ja jalat istuma-asentoon, aivan kuin istuisin näkymättömän jakkaran päällä ja selkä puuhun nojaten. Sitten on ns. harrikkamenetelmä, jossa asento on lähestulkoon sama kuin edellisessä, mutta ollaan kasvot puunrunkoa kohti ja kädet sellaisessa asenossa, kuin ajaisit harrikalla. Nojaaminen tapahtuu taaksepäin ja kaatumisen estää vyö tai vastaava, joka kiertää toisesta kädestä toiseen, puunrungon takaa.

Telttaleiri ja käymälää neliökilometrikaupalla joka ilmansuuntaan

Kahdella ensimmäisellä menetelmällä aloitin luonnon helmassa asioinnin itsekin, kunnes koin valaistumisen. Riukutekniikan yksi huono puoli on luonnollisesti se, että yleensä sitä varten joutuu kaatamaan puun ja askartelemaan istumista kestävän riukukyhäelmän ja se on siten myös luontoa arvostavalle ihmiselle vähän ikävä tapa toimia. Puun haaskaamistahan se on. Itse esimerkiksi Kaldoaivin reissulla tosin pyrin löytämään sen verran vahvan ja vinoon kasvavan koivunvarren, joka käy riu'usta ilman puun vahingoittamista. Mikäli sellaista ei löytynyt, niin otin maasta puuta mukaan ja etsin jonkinlaisen kuopan, ojantapaisen tai vastaavan ja asetin puunkappaleen niiden väliin riu'uksi. Homma toimi, mutta vähän työlästä se aina oli. Monesti istumisesta huolimattakin se ottaa reisille ja välillä puu ei yksinkertaisesti tunnu kovin miellyttävältä jalkoja vasten - varsinkin, jos toimituksen kesto venähtää pidemmäksi.

Selkä puuta vasten ja olemattoman jakkaran päällä istuskelu se vasta reisille ottaakin, ellei toimitus ole mallia Yksi Aivastus. Harrikkamenetelmää en ole lähtenyt kokeilemaan, mutta lienee selvää, että siinäkään reidet eivät vähänkään pidemmällä toimituksella pääse helpolla ja muutenkin homma menee vähän kikkailun puolelle.

Mukana Kaldoaivissa oli kuitenkin Aasiaa juuri pari vuotta kiertänyt kaveri, Juuso, jolle kyykkymenetelmä oli tullut hyvin tutuksi reikä-lattiassa -mallin minimalistisissa käymälöissä, joten suosituksia ja vinkkejähän tuli heti alkureissusta. Ensimmäiset pari, kolme päivää pidättäydyin vielä luonnonriukujen etsinnässä, mutta sitten kyllästyin ja päätin kokeilla tätä hypetettyä menetelmää. Eli siis etsitään vain sen verran pehmeää maata, että siihen pystyy kaivamaan jonkinlaisen pienen kuopan. 10-20 cm syvyys riittää, pituudella ei niin hirveästi väliä, mutta kovin leveä se ei saa olla, koska kuopan pitää jäädä jalkojen väliin. Seuraava vaihe on se, että otetaan housut pois jalasta kokonaan tai vähintään toisesta jalasta ja istutaan kuopan ylle syväkyykkyyn (aka slaavikyykkyyn) ja töräytellään menemään. Housut pois vähintään toisesta jalasta siksi, että saat jalat riittävän leveälle löytääksesi sellaisen asennon, jossa pystyy kyykkimään riittävän pitkään ja siksi, ettet epähuomiossa sabotoi housujasi.

Ei nimittäin ole mitään paskapuhetta (heh heh), että tässä kyseisessä asennossa toimitus sujuu huomattavasti miellyttävämmin, kun kroppa ja siten suolisto on paremmassa asennossa tapahtumaa varten. Sen lisäksi jalatkaan eivät tunnu väsyvän läheskään niin helposti, kuin näillä muilla menetelmillä. Homman kruunaa vielä se, että sinulla on siinä prosessin päätteeksi kuoppa, jossa on niin itse lopputuote, kuin sen päällä pyyhkimiseen käytetyt paperitkin. Paperiin tuikataan esim. tulitikulla (mieluiten palavalla), jolloin paperin maatumista voidaan nopeuttaa huomattavasti ja kun paperit on poltettu, niin kuoppa peitetään jälleen ja näin sinä, kaverisi tai kukaan tuntematonkaan ei marssi sen yli ja tahri kenkiään.

Tästä menetelmästä olin jo pitkään kuullut hehkutusta monesta eri lähteestä ja jostain syystä oletin, että hypetys on vain turhaa sananhelinää. Sananhelinää se ei kuitenkaan ollut, vaan suoli todellakin tuntuu puristavan tavaran ulos liukkaammin tuossa asennossa ja muutoinkin menetelmä naurattaa helppoudellaan. Mikäli kyseistä menetelmää et ole kokeillut, niin nyt on jo korkea aika! Omalla kohdallani voin ainakin todeta, että paluuta muihin menetelmiin ei enää todellakaan ole. Toimituksen vaivattomuus on muihin menetelmiin verraten aivan omaa luokkaansa. Onko vaimo juuri ajanut Biolanin Mustaa Multaa kuohkeat kasat kukkaistutuksia varten pihamaalle? Löytyykö kerrostalonne sisäpihalta lasten hiekkalaatikko? Ei muuta kuin harjoittelemaan! Go, my children, and do my bidding!

(Okei, okei. Älkää ottako tuota loppuosaa aivan vakavasti - tai jos menette ja otatte, niin kantakaatte itse vastuu seurauksista.)