Sunday, May 03, 2015

Ajatuksia vaellusreissun suunnitelusta II

Elän tietynlaisessa kokeiluvaiheessa, jossa etsin rajojani vaellusten ja eräreissujen pituuksien ja rytmin suhteen. Tämä kirjoitus käsittelee osittain näistä lähtökohdista vaellusreissun suunnittelua allekirjoittaneen perspektiivistä.

Edellinen vaellukseni oli kahdeksan päivän vaellus, joka oli ensimmäinen hieman pidempi reissuni keskelle Lapin luontoa patikoiden. Ennen vaellusta kieltämättä hieman jännitti, että miten kroppa mahtaa kestää, kun liikunta oli jäänyt hyvin vähälle ja sitä myötä yleiskunto oli huonompi kuin varmaan kertaakaan aiemmin. Peruskolotus tietenkin iski, kun ei saanut nukkua omassa ja mukavassa sängyssä ja rääkkäsi kroppaa enemmän muutenkin kuin arkena kotona, mutta parin, kolmen päivän jälkeen kolotus tasaantui ja alkoi itse asiassa helpottaa hieman. Se ei yllättänyt, mutta vielä kahdeksantena päivänä autoa kohti kävellessä tunnustelimme olojamme ja totesimme, että jos vain aikaa ja ruokaa riittäisi vielä, niin olisi voinut hyvin jatkaa vielä pidempäänkin.

Ainoat asiathan lopulta, jotka tuovat rinkkaan lisäpainoa vaellusten pidetessä ovat ruoka, ehkä saippua, sekä polttoaine keittimeen. Oikeanlaisilla valinnoilla nämäkään eivät tuo kovin paljoa lisäpainoa, lukuun ottamatta polttoainetta, jonka painosta ei tietenkään voi tinkiä ottamatta selviä riskejä. Kaikki ruoka kuivattua ja kevyttä, niin yhden lämpimän aterian kuivapainoksi saadaan muusijauheella ja kuivatulla jauhelihalla alle 150g.

Ja jos nyt niikseen tulee, niin rinkan painonhan voisi maksimoida, jos reissulla tulee siirtymät pysymään minimissä, joten satunnaisen rääkin kestää helpommin, kun tietää, ettei sitten perille päästyä tarvitse nostaa rinkkaa selkäänsä useampaan päivään.

Nuotioon tuijottelu on hyödyllinen tapa kuluttaa aikaa. Budjettitietoisen terapiaa ja itsetutkiskelua parhaimmillaan.


Viime vaelluksen päätteeksi tulin siihen lopputulokseen, että Lapin vaellukseni eivät tästedes tule olemaan enää lyhyitä. Etelästä on Lappiin pitkä matka, eikä sinne mieluusti lähtisi ihan parin päivän takia käymään. Nyt kun on tullut todettua, että yli viikko sujuu helposti, en juurikaan näe syytä lyhempiin Lapin vaelluksiin. Kun Lappiin vaivautuu lähtemään, kannattaa ottaa siitä kerralla irti kunnolla. Aina sen verran, että unohdat kellon ja modernin maailman kaikkine negatiivisine, sekä positiivisine puolineen.

Viime vaelluksella yövyimme kaksi yötä Luirojärvellä putkeen ja loput viisi aina yön jälkeen paikkaa vaihtaen. Seuraava vaellus tulee kestämään 12 päivää, mikäli kaikki menee nappiin ja kalaa tulee edes muutamana päivänä ruuaksi. Tähtäimessä on entistä enemmän se kellon ja modernin maailman unohtaminen, josta johtuen mitään tiettyä reittiä ei lyödä lukkoon, vaan ollaan selvitetty vesistöjä, jotka suurella todennäköisyydellä tarjoavat antimiaan ja kirjoitettu niitä ylös vaihtoehdoiksi, joihin fiiliksen mukaan turvautua sitten vaelluksella. Sen verran on tullut laskeskeltua etäisyyksiä, että tietää minne asti ei ala suunnittelemaan patikointia, jotta homma ei mene jossain vaiheessa lopulta kiireiseksi tarpomiseksi.

Tärkein syy, miksi halusin tällä kertaa entistä pidemmän reissun erämaahan on se, että aikaa pitää olla kunnolla, jos haluaa olla edes hieman syvemmällä erämaassa ja olla siellä aivan omilla ehdoillaan, edetä omaan tahtiin ja - mikä tärkeintä - olla vaikka etenemättä. Tällaisella reissulla on mahdollisuus päättää yöpyä vaikka viikko samalla paikalla, jos siltä tuntuu. On oikeasti aikaa olla ajattomasti.

Haluan, että minulla on aikaa nukkua vaikka vielä pari tuntia pidempään, jos huono sää on pitänyt hereillä. Haluan, että voin hetken mielijohteesta kesken päivää heittäytyä jäkälämatolle pitkäkseni ja viettää siinä sen aikaa, kun vain koen tarpeelliseksi. Haluan, että minulla on aikaa kalastaa - mihin vuorokauden aikaan tahansa ja miten monta tuntia vuorokaudessa tahansa. Tai mahdollisuuksien mukaan voin jättää kalastamatta ja soitella leirissä ukulelea omaksi ilokseni ja muiden kiusaksi (kyllä, tarkoitus olisi todellakin ottaa ukulele matkaan kantokassissaan).

Allekirjoittaneen ukulele  Varustelekan ja Ufomammutin tarroin koristeltuna.

Aparaatin etupuoli. Ennen reissua pitäisi vaihtaa vielä uudet (ja mustat!) kielet.


Tietyllä tapaa tämä on jonkinlaista ihmiskoettakin itselläni. Aiemmin olin ehkä poikkeuksellisenkin sosiaalinen, mutta suhteeni lähentyessä luontoa kohtaan entisestään erilaisten luonto- ja eräharrasteiden parissa, on sosiaalisuuteni tuntunut laimentuneen ja viihdyn nykyään useimmiten rauhallisemmassa ympäristössä, sekä ilman väenpaljoutta.

Ihmiskokeen tarkoitus on kai selvittää, jääkö minusta joka vaelluksella palanen Lappiin. Palaanko aina entistä vähemmän sosiaalisena? Onko Lapin hulluus koulimassa minusta kaikessa hiljaisuudessa erakkoa?

Ei ole voinut välttyä kliseisenkin eksistentialistisilta pohdinnoilta, kuten vaikkapa; ehkä minun kuuluisikin asua Lapissa? Tai edes ylipäätään takaisin maalla, lähellä luontoa? Ehkä juuri sellainen elämä toisi arkeenkin samanlaisen helpottuneen tunteen, jota tuntee aina luontoon lähtiessään ja siellä ollessaan.

Kaikesta huolimatta tiedän tulevani vielä tekemään niitä yksi yö per kohde -periaatteella toteutettujakin vaelluksia, koska alueilla, joissa riittää kaikenlaista uniikkia nähtävää, harvemmin onnistuu välttämään nähtävän ahnehtimisen. Kannattaa kuitenkin yrittää parhaansa mukaan seurata ajatuksiaan ja tuntojaan, sekä kokeilla erilaisia tapoja saavuttaa ja kokea se luonnon ja erämaan rauha, unohtaen vähintäänkin päiviksi täysin sen kulutuskeskeisen ja toisinaan yltiöindividualistisen yhteiskunnan - olettaen siis, että sellaista rauhaa yleensäkään tavoittelee. Oma tavoitteeni kuitenkin on piehtaroida luonnon rauhassa, elää siitä - kilometrit mittarissa ovat numeroita ja vain numeroita. En lähde vaellukselle kilpaillakseni kenenkään kanssa, vaan suurelta osin karkuun aikaa ja kiirettä.

Kuten niin monien muidenkin asioiden suhteen, niin tämänkin asian vaelluksesta ja sen suunnittelusta voi tehdä monella tapaa, eikä ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa. Asioiden priorisointi, tärkeimpien asioiden asettaminen kärkeen ja ne edellä suunnittelun pariin. Jos ei koe tarvetta ajattomalle olemiselle, ei kaipaa mahdollisimman vapaata oloa ja hetkessä elämisen tunnetta, ei kannata itseään huonosti istuvaan muottiin hampaat irvessä pakottaa. Kukapa aikuinenkaan miehenköriläs ei silti edes toisinaan haaveilisi pienestä seikkailusta?

No comments:

Post a Comment